Juoksukausi kisoineen iski päälle kuin kevätväsymys. Juoksin tuossa äsken 7 päivän sisään kaksi kisaa ja käväisin myös laktaattitestissä. Viikko vahvisti, että suunta on oikea ja syksyyn voi latoa kunnianhimoisen ennätystavoitteen.
Seuraavissa kappaleissa kerron vilkkaasta juoksuviikosta kronologisesti partaani myhäillen kuin Hemingway tai Jari Tervo konsanaan.
Missä on tohtori Vassili?!
Tehopäivät alkoivat Tartossa viikko sitten lauantaina, kun astelin laktaattitestiin. Sattuman oikku ja kohtalon keppihevonen - laktaattitesti alkoi samalla kellonlyömällä kuin puolimaratonkisa seitsemän päivää myöhemmin Helsingissä.
Testin teki jälleen Vomax, jossa kävin elämäni ensimmäisessä testissä 11 kuukautta sitten. Iso pettymys koitti kuitenkin heti Vomaxin ovella, kun huomasin, että viime vuonna totuuksia tykitellyt tohtori Vassili ei ollut testaamassa. Kuka nyt sanoisi, että "sinä läähättää kuin pieni koira"?
Väen vähyydestä oli toki viitteitä, koska olin saanut aiemmin viikolla puhelun, jossa yrityksen edustaja ehdotti testin siirtoa vappupäivälle. En suostunut, koska kalenterissani oli krapula (joka tosin peruuntui).
Pettymyksestä huolimatta testaamaan. Testi tehtiin luonnollisesti juoksumatolle kuten viimeksikin. Itse juoksusta ei ole ihmeempää kerrottavaa. Painelin niin pirusti, ja kuulin testaajalta, että verestä otetut laktaattiarvot näyttivät paljon paremmilta kuin viimeksi.
Laktaattikynnys ei näyttänyt ylittyvän vielä vauhdissa 14 km/h eli 4:17 / km, joten testaaja pisti maton kiitämään hetkeksi vauhtia 14,5 km/h. Tämä saattoi syödä huippunopeuttani, koska jouduin kipittämään minuutin tällä lisäportaalla. Maksimivauhdiksi kirjattiin lopulta 16 km/h eli 3:45 / km, ja tätä vauhtia jaksoin minuutin. Hengästytti.
Hyvää kehitystä toisaalla, ei mitään kehitystä toisaalla
Madonlukujen lukua odotin kiinnostuneena mielettömästä jälkihiestä kärsien (testaaja huomatti, että menetin nestettä 23 minuutissa 3 desiä eli hikinen tyyppi on kyseessä). Parhaiten kehitys näkyi sykkeissä. Kun vajaa vuosi sitten juoksin testissä peräti kolmasosan ajasta anaerobisella alueella, nyt pysyin paljon pidempään aerobisella alueella. Anaerobisen osuus oli laskenut 14 prosenttiin. Anaerobinen kynnys löytyi nyt 14 kilometrin tuntivauhdissa, kun viimeksi sinne heilahdettiin jo paljon aiemmin.
Eli käytännössä pystyisin nyt juoksemaan noin 4:20-vauhtia melko pitkään kuolematta laktaatteihin. Tuo vauhti oli minulle intervallijuoksua vielä vuosi sitten. Sykealueita päätettiin olla siirtelemättä tällä kertaa.
Vo2max kirjattiin tällä kertaa exceliin 50,7, kun lukema oli viimeksi 49,4. Kehitystä!
Kehitystä nähtiin myös rasvaprosentissa, jossa olin kerännyt uutta pläskiä 0,8 prosenttiyksikköä. Tämä yllätti, mutta lienen ollut pöydässä ruoka-aikaan.
Toinen negatiivinen yllätys oli hengitystekniikan pienoinen takapakki. Tohtori Vassilin pieni koira -läähätys ei ole suinkaan parantunut, pikemminkin päinvastoin. Varsinkin kovassa rasituksessa minun pitäisi hengittää syvemmin. Kiva yllätys oli, että testaaja vertasi minua läähättävään koiraan. Kuinka kotoisaa!
Kaiken kaikkiaan testi ei muuta harjoitteluani, mutta antoi mukavan vahvistuksen sille, että treeni toimii. Lisäksi aion keskittyä hengityksen parantamiseen - kun vain tietäisi miten.
Pois pois Postitieltä
Heti laktaattitestiä seuraavana päivänä edessä oli kahdeksan kilometrin kisa Etelä-Viron Põlvassa. Reitti kulki historiallista postitietä, mistä myös nimi Postitee jooks.
Paikalla painelimme vaihteeksi laajennetun perheen kanssa eli juoksemassa ja kävelemässä oli puolisoni ja muksujeni lisäksi vaimon perhettä. Myös juoksuveli Raivo pisti lenkkaria jalkaan alkuvuoden jalkavamman jälkeen.
Ajattelin, että kyseessä on klassinen kyläjuoksu, mutta mittakaava olikin yllättävän iso. Paikalla oli kolmatta sataa juoksijaa, vino pino kävelijöitä ja lasten matkoilla paljon minimenijöitä. Tapahtuman keskuspaikka on Viron maantiemuseo, joka kuulostaa kiinnostavalta kuin kumibitumimassa, mutta on yllättävän kiinnostava vierailupaikka. Lapsiperheiden houkuttelu on lähestymistapa, jota ei Suomenmaan juoksutapahtumissa taideta juuri harrastaa. Kannattaisi.
Itselläni ei ollut juuri tavoitteita juoksuun, kun matka oli niin epästandardi. Lisäksi katselin rataprofiilia etukäteen, ja mäkiä oli tarjolla. Niinpä huippuajan juokseminen tuntui hyvin haastavalta. Ajattelin siis juosta tasaisesti alle 4:30-vauhtia ja katsoa, mitä tapahtuu.
Löydä kankein alkuverryttelijä. En osunut yhteenkään muuhun kisakuvaan Kuva: Helin Potter
Kauden eka lähtölaukaus!
Reitti alkoi pienen järven uimapaikan parkkikselta, josta oli tarkoitus painella asfalttitietä maantiemuseolle. Otin paikan lähtöhässäkässä aika myöhään, mutta pääsin silti ehkä neljänteen tai viidenteen riviin ja vältyin isommalta ohittelulta alussa.
Profiilia tutkiessani olin jättänyt mieleen 5,3 kilometrin kohdan, jossa alun pitkä ja loiva nousu viimein päättyisi. Ensimmäiset kilometrit olivat aika helppoja ja mukavia, kun nousu oli maltillista ja koko ajan löytyi selkä seurattavaksi (tuuli kävi etuoikealta). Kellotin nämä kilometrit 4:23, 4:29 ja 4:26.
Sitten nousu jyrkkeni ja väki väheni, mikä teki juoksemisesta hitaampaa ja haastavampaa. Kilometrit neljä ja viisi lipuivat hitaammin kuin 4:30. Jossain kohdin oli myös alkupuoliskon juomapaikka, jossa kaadoin vettä kaikkialle muualle kuin suuhun. Juomista pitäisi yhä harjoitella.
5,3 kilometrin kohdalla oli lasku, jota seurasi viimeinen kirvelevä nousu. Tässä jälkikäteen katsoen jänistelin, vaikka olin ajatellut aloittavani täyspaukutuksen laskuun. Nyt arastelin viimeistä nousua ja siksi lepäsin alamäessä.
Kanssakisaajia napsin pitkin reittiä ja paransin sijoitustani tasaisesti. Oikeat juoksijat menivät kaukana edessä, ja minun viiteryhmästäni vain yksi mustapaitainen kaveri kiihdytti selvästi vauhtiaan ja katosi horisonttiin.
Viimeiset kisailut tapahtuivat miniryhmässä, jossa oli isokokoinen nuorehko jalkapalloilja/lentopalloilija, joka hämmästytti juoksemalla paljon kädet selän takana, sekä keski-ikäinen pariskunta. Olin viimeisessä raastavassa nousussa tässä porukassa, kun pariskunnan keltapaitainen mies sanoi jotain rouvaoletetulleen, heitti high-fiven ja kiihdytti vauhtia. Jos moisesta käytöksestä ei seuraa avioero tai pidennetty mykkäkoulu, en ymmärrä parisuhteista mitään.
Minä irtauduin rouvasta ja lentopalloilijasta ja koetin seurata. Valitettavasti nössöilin taas enkä edes yrittänyt peesiin. Viimeinen mäki taittui lopulta alamäkeen (jossa ohitin kävelykierrosta päättävän anoppini ja kälyni) ja loppusprinttiin ja juoksu oli siinä. Jäin keltapaitaisesta kaverista 14 sekuntia ja aikani oli 36:28. Sijoitus oli 38:s 244 juoksijan joukossa.
Tekoälyvalmentaja piiskaa
Juoksu meni siis melko lailla epätavoitteeni mukaisesti. Halusin juosta alle 4:30-vauhtia, ja keskivauhti oli 4:28. Kisasuoritus oli myös vallan puhdas, kun pystyin kiristämään vauhtia lopussa. Viimeinen kilometri meni peräti 4:12-vauhtia, joskin alamäki auttoi.
Kun chattailin aiheesta myöhemmin ChatGPT:n kanssa, se nosti esille varovaisen kisaamiseni. Yllä olevat nössöilykommentit ovat siis vahvasti tekoälyvaikutteisia. Ja tottahan se lienee, että pulssia olisi pitänyt painaa punaiselle jo paljon ennen viimeistä kilometriä, jos aikoo oikeasti kisata. Nyt olin vain vajaat neljä minuuttia maksimialueella.
Kisaaminen tuntui oikein mukavalta, mutta ehkä oikea oppitunti tästä on juuri se, että jos aikoo kisata, pitää kärsiä enemmän. Ainakin näin lyhyellä matkalla.
Tapahtuma saa 9/10 pistettä miksijuoksen-blogilta. Reitti oli vallan kiinnostava "alppijuoksu" ja järjestelyt priimaa - paitsi että lasten juoksun paikat oli "myyty loppuun" ja asiasta oli tiedotettu vain Facebookissa. Meidän lapsemme saivat numerolaput tiskin alta.
Maalissa sain mitalin, kivennäisvettä sekä banaanin. Lasten juoksussa jaettiin puuntaimia ja kaikenlaisia herkkuja. Buu! Aikuisten syrjintää ja pistevähennys tapahtumalle.
Erityismaininta siitä, että juoksijat pääsivät ilmatteeksi maantiemuseoon!
Pröm pröm!
Kauden kakkoskisa kevätluonnon keskellä
Kuten kirjoitin aiemmin, halusin kokeilla puolimaratonin tunnelmaa kisamuodossa ennen syksyn koitosta. Valitsin kisaksi Keskuspuisto-Olari puolimaratonin, joka juostiin Puolarmaarissa Espoossa.
Otin Virosta mukaan pienen flunssan, joten taivuin täyden harjoitteluviikon sijaan tekemään pienet kevennykset ennen lauantain kisaa. Juoksin vain kympin helpon juoksun tiistaina ja käppäilin painoliivi selässä torstaina. Valmistauduin kisaan myös vetämällä perjantaina hirveät määrä hiilareita - tiedä sitten, onko moisella tankkauksella mittään väliä alle kahden tunnin revittelyssä.
En tosiaan tiennyt kisasta tai Puolarmaarista mitään ennen parkkipaikalle laskeutumista noin tunti ennen lähtöä. Puolarmaari näyttäisi olevan Espoon Paloheinä - kahvilaa, ulkopunttista ja keskuspuistoa. Oikein söötti paikka.
Tassuttelin hakemaan kisanumeroa, joita jaettiin punainen tupa ja perunamaa -henkisestä mökistä, joka taitaa olla Espoon Akilleksen tukikohta.
Kun keräsin numeron - hakaneulat aina mukana omasta takaa - kysäisin, paljonko kisaajia paikalle on tulossa. Oli nimittäin aika hiljaista.
- Joo, tänä vuonna on aika paljon puolimaratoonareita. Etukäteen ilmoittautui 15 juoksijaa, sanoi vapaaehtoinen Olarin Tarmon kisa-Esa.
Aiempi vitsini top-20-sijoituksesta meni siis aika nappiin - ja tietenkin lohkaisin sen myös virkailijalle. Huoh.
Kiinnitin numerolapun ja juoksentelin hieman. Horisontin skannaus sekä lämmittelylenkillä yllättänyt ylämäki antoivat ymmärtää, ettei ihan tasaista latua olisi tälläkään kertaa tiedossa. Reitti kulkisi metsässä, ja sama 5,2 kilometrin lenkki kierrettäisiin neljästi.
Ennen lähtöä reitin ja kisan esitteli Olarin Tarmon puuhamies, joka vaikutti jotenkin tutulta. Myöhemmin kävi ilmi, että mies oli entinen vasemmiston kansanedustaja Kari Uotila, joka on kova juoksumies.
Eihän tästä lähtijöiden massasta löydä itseään. Kuva: Olarin Tarmo
Taktiikasta kiinni vaikka pahaa tekee
Halusin juosta siis testijuoksun, jolla fiilistelisin matkaa ja saisin jonkunlaisen viitearvon syksyä varten. En halunnut myöskään rikkoa kroppaani, ettei koko seuraava viikko menisi kolhuja parannellessa.
ChatGPT:n kanssa (ei ole muita ystäviä ei) juteltuani ajattelin juosta ensimmäiset kaksi lenkkiä noin 5:00-vauhtia ja kiristää sitten lähemmäs oikeaa kisavauhtia eli 4:45. Minimitavoite oli loppuaika 1:45:00, mutta toki halusin tuosta nipistää minuutin tai toisenkin.
Än-yy-tee-nytistä liikkeelle!
Iloinen yllätys avausmutkassa: vanhempani olivat tulleet lyhyellä varoitusajalla kannustamaan! Yksi juoksuidoleistani eli isäpappani paikalla. Nyt ei saa mokata!
Heti parin sadan metrin jälkeen näytti selvältä, että yksi sporttinen nainen menee menojaan ja häntä seuraa vanhempi mies. Itse seurasin toista herraa neljännellä sijalla, kun matkaa oli taitettu noin kilometri.
Kyttäsin kelloa ja manasin. Tässä sitä pitäisi jättäytyä 20 vuotta vanhemman miehen kyydistä tahallaan, vaikka hyvin siinä vauhdissa pysyisi.
Jättäydyin silti ja tämä kolmassijalla juossut mies eteni tasaista kyytiä joitain kymmeniä metrejä edelläni. Eka kierros meni aika varovaisissa merkeissä ja reittiin tutustuen. Toisen ja kolmannen kilometrin kohdilla oli aika rivakoita mäkiä, joissa sykkeet sai huolella ylös ja itsensä halutessaan ihan piippuun. Loppupätkä oli helppoa rallattelua alas kohti seuraavaa kierrosta ja juomapaikkaa - VETTÄ JA MEHUA.
Ekan lenkin aikana juoksu tuntui vuoroin tuhnuiselta, vuoroin tukkoiselta. En tiedä, missä vika olj, kenties flunssan jälkiä. Aikaa tuhraantui 26:46.
Kisa alkoi ajateltua aiemmin
Toisen kierroksen alussa minusta paineli ohi toinen naisihminen, jonka askel näytti niin vaivattomalta, että harkitsin protestia hänen kadotessaan kuusten ja katajain katveeseen kuin keijukainen.
Samalla saavutin myös herrasmiestä, joka oli ollut koko ensilenkin edessäni. Ohitse painelin reitin jyrkimmässä nousussa. Siinä seniorille nopeita lihassäikeitä!
Olin siis jälleen neljäntenä ja nyt kun ohittelun makuun olin päässyt, olisi tuntunut kamalalta hissutella vauhdin kanssa. Niinpä muutin taktiikkaani sen verran, että pyrkisin joka kierroksella kiristämään hieman vauhtia.
Toinen kierros meni puolisen minuuttia nopeammin kuin ensimmäinen keskimääräisen kilometrin kestäessä vähän alle 5:00.
Kolmas kierros ei tuonut ihmeempiä muutoksia tilanteeseen. Kiskoin kisan aikana kolme energiageeliä, aina helpon pätkän loppupuolella ennen maalia. Juottopisteiden lisäksi otin juoksuliiviin kätketystä lötköpullosta muutaman pikkuhuikan. Oikeaan kisaan en varmaan liiviä mukaan ota, vaan pitää vielä pohtia.
Saalistajamoodi - aktivoi!
Viimeinen kierros lähti käyntiin ja laitoin työhaalarit ylle. Tavoite oli painella viitisen kilometriä kunnon vauhtia ja katsoa, mihin aika painuu. Oikean mindsetin löytämiseksi laitoin nappikuulokkeet korviin ja soittolistan raikaamaan.
Maindsetti muuttui vallan toiseksi, kun näin kilometrin viimeistä lenkkiä juostuani selän. Edessäni paineli hopeakettu, joka karkasi aivan alussa muilta ja piti hallussaan yleisen sarjan kolmossijaa sekä miesten sarjan ykköspaikkaa. Voisinko vielä saavuttaa hänet, kun etumatkaa oli jopa 200 metriä ja kisaa jäljellä nelisen kilometriä?
Predator-Olli kaivoi syvältä ja ampaisi vauhtiin. Välimatka lyheni tasaisesti ja olin laskupätkän lähestyessä jo selässä kiinni. Lepäsin hetken peesissä ja kaahasin ohi alamäessä. Ohitettu taisi sanoa "mä jään". En ole ihan varma, koska musat soivat korvissa. Hän saattoi myös sanoa "alea jacta est", "voiko vitutukseen kuolla" tai "murhaaja oli sisäkkö Hakkarainen".
Kuvitteellinen päänahka kainalossani juoksin viimeiset kaksi kilometriä reipasta tahtia (4:33 ja 4:25) ja ylitin puolimaratonin rajapyykin ajassa 1:42:34. Aiemmasta ennätyksestäni lähti siis kuutisen minuuttia.
Reitti taisi olla vähän pitkä, koska viralliseksi ajaksi kuulin kirjattavan 1:44:00. Viimeinen kierros meni melkein kaksi ja puoli minuuttia lujempaa kuin ensimmäinen, jossa käsijarru oli päällä.
Otin vastaan mitalin sekä onnittelut porukoiltani. Toisena maaliin pyyhältäneen miehen kanssa löimme kättä ja vaihdoimme pari sanaa. Kävi ilmi, että olin päihittänyt lonkkavikaisen miehen. Onneksi muuten ehdin maaliin ekana, koska mielestäni miekkonen meni väärää, helpompaa reittiä yhdessä kohtaa.
HUOM! Tärkeä jälkikäteislisäys. Juoksun tulokset julkistettiin Facebookissa ja kävi ilmi, että miehissä kakkosena maaliin tuli kansainvälisen tason veteraanijuoksija ja ultramaratoonari Tapio Talvitie, joka kepittäisi minut maratonilla yli puolella tunnilla, vaikka juoksee M65-sarjassa. Vaikka tässä humoristisesti asiaa käsittelin, nostan valtavasti hattua kovalle juoksijalle. Myös Uotilan Kari paineli viitosen tyylikkäästi noin puoleen tuntiin.
Selvisin reissusta melko vähäisin vammoin, ja tavoite olla rikkomatta itseään onnistui. Etureidet meinasivat krampata, kun jäin maalissa seisoskelemaan, joten hommia oli painettu. Lisäksi sykevyö pirulauta kaiveli hiertäen syvää uraa rintaani. Tämä on toistuva ongelma, johon en ole keksinyt vielä ratkaisua.
Juoksutapahtuma oli todellinen kyläjuoksu, kun osallistujia oli kolmella matkalla yhteensä noin 30. Kuten Facebook-postauksesta käy ilmi, paikalla oli kiva meininki ja hyvin sympaattisia arvontapalkintoja (ei voittoa).
Reitti oli huippukiva, vaikkei siellä ennätyksiä mäkien takia juosta. Kaunista kevätluontoa
Tapahtuma 10/10!
Miltä nyt tuntuu?
Kolme perin onnistunutta juoksua takana, ja huippukohtana tietenkin reipas ennätysparannus puolimara-aikaan.
Epävirallinen aika 1:42:30 ilman täyseffortia antaa ymmärtää, että 1:40 saattaa olla paperia syksyllä. Erityisesti yllätyin kyvystäni juosta kiihtyvään vauhtiin noin pitkä kisa hankalalla reitillä. Kenties kisakokemus alkaa näkyä.
Pohdintaa aiheuttaa kisarohkeus. Mistä tiedän, miten koville voin laittaa itseni ja missä vaiheessa? Pieni varovaisuus on tyhmässä kallossani uusi ilmiö.
Mutta yhteenvetona superviikosta: en voisi olla tyytyväisempi. Nälkä vain kasvaa, ja onneksi tänään jo taas juostaan pari päivän palautumisen jälkeen. Seuraava kisa taitaa osua juhannuksen jälkeiseen aikaan.
Päivän lenkki: Palautuminen
Seitsemän kilometriä palautumisvauhtia. Pahalta tuntui, joten kyllä kropassa väsymystä oli.
Sää: Pilvinen, +12
Korvissa: Linnunlaulua ja vaikkua
Tulipa pitkä kirjoitus. Heippa!
Ei aivan puolimaratonin pituinen kirjoitus, mutta peräti hauska!