Kashmirneuleen pehmeää ja lämpökynttilän tuoksuista lokakuuta arvon lukija! Tässä kirjoituksessa kerron, mitä suuren maratonavautumisen jälkeen on tapahtunut ja miten juoksin vielä yhden enkan tälle kaudelle.
Maratonista ja maratonmittaisesta blogitekstistä aikaa on kulunut reilu kuukausi. Kun lueskelen tekstiä näin jälkikäteen, allekirjoitan edelleen sen, että suoritukseni oli pettymys ja että mokailin reitillä. Toki aika on hionut kulmia tunteista ja vaikkapa häpeän tunteet ovat imeytyneet sielun häpeäsammioon muiden kaltaistensa joukkoon liukenemaan.
Mitä juoksusta kerron, kun asia tulee puheeksi on muotoutunut suunnilleen tällaiseksi: mokailin maratonilla, katkesin pahasti, jäin tavoitteesta, mutta tulipahan juostua.
Ja ei, en ole kuin siinä vitsissä. Tai ainakin toivon niin.
"Mistä tietää, että toimihenkilö on juossut maratonin?" "No kyllä se siitä varmasti kertoo".
Lupasin testamentissani Suomen kansalle kaivaa pyörän kellarista ja keskittyä koripalloon. Näin olen tehnytkin, vaikka pitkälle pyörälenkille olenkin ehtinyt vain kerran. Silloinkin ajoin toista kertaa samaan Komoot-miinaan ja kannoin gravel-pyörääni Sipoonkorven umpipöpelikössä, kun joku nuija oli ryteikköreitin Komootiin ladannut.
Ihanassa ravassa ja paskassa olin tuon 2,5 tunnin pyöräilyn jälkeen, mutta sehän kuuluu syksyyn kuten lapaset, toppaliivit ja pumpkin spice lattet.
Tämä oli varsinaista valtatietä verrattuna joihinkin muihin pätkiin
Koripallokentillä askel on tuntunut kevyeltä kesän juoksutreenien jälkeen, mutta heittokäsi on yhtä epätarkka kuin ennenkin. Myös voimaharjoitteluun olen ehtinyt laittaa enemmän paukkuja.
Entäs se juoksu?
Juossutkin olen. Kahdesta kolmeen lenkkiä viikossa, mutta ne ovat olleet joko rauhallisia pk-lenkkejä tai jonkinlaista lyhyttä vauhtikestävyyttä.
Maratonista palautumisessa meni aika tarkalleen 1,5 viikkoa. Ensimmäinen juoksuyritys muutama päivä kisan jälkeen kaatui omaan mahdottomuuteensa, kun jalat olivat totaalipökkelöt.
Kuten maratonpostauksessa kirjoitin, viiden kilometrin ennätyksen rikkominen kutkutteli vielä väkevän treenikesän jälkeen. Kympin ennätyksenhän laitoin jo ihan uusiksi elokuussa. Kun sain kintut uudestaan alleni, kutkuttelu kasvoi entisestään.
Vauhtiharjoitukset ovat nimittäin tuntuneet ihan lupaavilta. Esimerkiksi Running Channelin "The Andy" -harjoitus sujui lokakuun alussa varsin mallikelpoisesti, ja viime viikolla päästelin tempojuoksussa 9 minuuttia noin 4:10-vauhtia.
Niinpä ennätystä rikkomaan. Maratonkirjoituksessa toivoin aikaa 21 minuutin tuntumaan, mutta aiempaa nöyrempänä keventelin tavoitettani siten, että 22 minuutin alitus riittäisi.
Kisaraportti: Parkrun 25.10.
Hankkiuduin nyt siis kolmatta kertaa Tokoinrantaan parkrunia juoksemaan, koska se osui parhaiten kalenteriini enkä sniiduna miehenä halunnut maksaa vielä yhdestä juoksutapahtumasta.
Edellinen parkrun huhtikuussa oli nyt jälkiluvun perusteella melkoinen töräys, mutta eipä toisaalta tuolloin ollut vielä juuri kuntopohjaa.
Nyt olin ajoissa paikalla ja ehdin ottaa kunnon lämmittelyt. Sää oli mukavan lämmin, noin 10 astetta eikä tuulta (ei tuulta Helsingissä lokakuussa?!), joten pystyin juoksemaan shortseissa ja ohuessa paidassa. Unohdin nappikuulokkeet kotiin. Pitää sanoa, että kenties mieli pysyi virkeämpänä ja keskittyminen parempana, kun jokin ei pauhannut tai joku ei papattanut korvissa.
Skannailin tuttuun tapaan noin 120 osallistujan joukosta muutamia mahdollisia peesattavia, mutta scouttaus meni aivan pieleen. Kenties parkruniin tunkeutuva anglosaksinen väki näyttää urheilulliselta, muttei ole. Tai jotain.
Viitonen juostiin eri reittiä kuin yleensä rakennustöiden takia. Aloitimme Tokoinrannan vastarannalta Kaisaniemenrannasta.
Tokoinranta on tuolla takanani. Miksi before-kuva näyttää after-kuvalta?
Kovaa ajoa!
Lähdössä tungin jo kokeneena kettuna eteen, etten menettäisi aikaa pujotteluun. Ihan kärjessä paineli joku aivan hirveää ravia. Tuo joku alitti lopulta 18 minuuttia.
Ihmeempää taktiikkaa en ollut tehnyt, kunhan ajattelin, että alku olisi joka tapauksessa melkoista kaaosta adrenaliinien ja Linnunlaulun sillalle nousun takia. Tarkoitus oli saada juoksu kasaan sitten rautatien toisella puolella. Sekunteja en ainakaan alussa halunnut menettää.
Enkä menettänyt. Eka kilometri kirjautui sovelluksiin 4:06. Linnunlaulun tuolla puolen nautiskelin alamäen antamasta vauhdista ja kevyestä myötäisestä tuulesta, joten toinen kilometri kellotettiin 4:05. Ongelmia eessäpäin!
Jaksaako sankarimme?
Ehkä juuri parin kilometrin kohdalla kova alkuvauhti nosti pelkokerrointa väsähtämisestä. Kevään juoksussa vedin toisen kilometrin myös kovaa ja sitten sippasin 4:30-vauhtiin. Nytkin muutama juoksija ohitti minut kahden kilometrin korvilla.
Otin tietoisesti itseäni henkisestä juoksuvyöstä kiinni ja pakotin jalkani hieman järkevämpään vauhtiin ennen 2,5 kilometrin kääntöpaikkaa. 3. kilometri jäi kestävyysjuoksun historiaan ajassa 4:23 - ei katastrofi, kun ottaa huomioon, että kääntöpaikalla vauhti meni hetkeksi nollaan.
Loput olikin sitten taistelua. Kuten monesti ennenkin, vetoapua ei ollut tarjolla, vaan lähin selkä oli koko ajan reilun 10 metrin päässä. Koetin keskittyä hengitykseen mielessäni tohtori Vassilin sanat, ettei juoksija saa "läähättää kuin pieni koira".
Neljännen ja viidennen kilometrin juoksin tasaisen tappavasti 4:18. Pelätty Linnunlaulun nousu sujui ihan mukavasti, koska jaloissa oli vielä poweria. Sanoisin jopa, että otin loppukirin, ja nopeuskäyrä sen todistaa.
Maalissa aikani oli uusi ennätys eli 21:25 ja sijoitukseni 10:s. Aiemmat sijoitukseni ovat olleet 9:s ja 9:s, joten takapakkia, takapakkia. Ennätys parani kuitenkin 42 sekuntia syksystä 2024, joten etupakkia, etupakkia.
Tässä ei ole konseptin mukaista lopetusta
Taas kerran onnistunut kisa takana, ja fiilis oli varsinkin maratonsynkkyyden jälkeen perin korkealla. Ehkä juoksen sittenkin mieluummin viitosta ja kymppiä kuin maratonia ja ultraa. Ainakin saa paahtaa urku auki, kärsiä maksimaalisesti ja sitten painua Strava-tilastoja tollottamaan.
Ajattelin palkita itseni hyvästä suorituksesta ja onnistuneesta juoksukauden lopetuksesta. Ostin Hakaniemen hallista Marja Nätin kalaliikkeestä kaksi hiillostettua nahkiaista.
Fiksuimmat tuntemani länsisuomalaiset
Ensi kauden pohdintaa jatkan takkatulen valossa hämärinä syysiltoina calvados-lasi kädessäni, villaan ja keinokuituihin kietoutuneena.
Ehkäpä keksin blogiaiheita ennen kuin koivu on taas lehdessä, joten pysykää kanavalla ja tilatkaa vaikka sähköposti-ilmoitukset uusista kirjoituksista!