Blogi on viettänyt hiljaiseloa peräti kaksi kuukautta alun hurjan tykittelyn jälkeen, joten on syytä valaa vähän uuden vuoden tinoja ja muistella mennyttä vuotta.
Vuosi 2025 oli minulle juoksijana melkoinen edistysaskel. Voisi hyvin jopa sanoa, että vuosi oli harppaus urheilijana.
Ehkä pehmennellään kuitenkin sen verran, että kutsutaan tätä kuntourheiluksi.
Kuten kirjoitin täällä, olen oppinut vuonna 2025 hirveän paljon kestävyysharjoittelusta. Tässä tulevat vuoden kohokohdat.
Keräsin kilometrejä
Tietenkin toimihenkilö leuhkii ensimmäisenä juostuilla kilometreillään, mutta siitä on hyvä aloittaa. Juoksin tänä vuonna reilut 1300 kilometriä, mikä on yli tuplat vuoteen 2024 verrattuna.
Toki priorisoin juoksua pyöräilyn kustannuksella ja ehkä koripallonkin, mutta jos haluaa saada juoksutuloksia aikaan, pitää juosta. Kilometrien kerryttäminen on tuntunut vaivattomalta (...jos niin voi sanoa) ja mukavalta. Voinee ennustaa, että ensi vuonna pystyn taas kasvattamaan rasitusta.
Ja mikä ehkä tärkeintä: nolla loukkaantumista! En tiedä, miten kupoli kestäisi, jos täytyisi olla viikkokausia sivussa.
Juoksin maratonin
Vaikka maratonesitykseni riepoo edelleen, pitää olla tyytyväinen siihen, että harjoittelin sitkeästi ja pääsin maalin.
Meinasin kirjoittaa tähän, ettei nyt kovin moni maratonia juokse, mutta se ei ole minua koskaan motivoinut.
Juoksin uusia ennätyksiä
Maraton-taaperrusta enemmän arvostan tämän vuoden kisoja, joissa pistin kunnolla ennätyksiä paremmaksi. Kympin 44:52 elokuulta ja viitosen 21:25 lokakuulta lämmittävät mieltä ja Strava-profiilia.
Ei mahda mitään: tykkään juosta kovempaa.
Ymmärsin kuntopohjan merkityksen
Maratonia varten treenasin neljästi viikossa eikä harjoitusten määrä ole siitä ainakaan laskenut. Peruskuntolenkkien määrän kasvettua keväällä aloin ymmärtää, mitä hyvä kunto oikein merkitsee.
Treenien jälkeen ei väsytä. Juoksin lauantaina 17 kilometrin rauhallisen lenkin ja olisin voinut lähteä seuraavana aamuna uudestaan lönköttelemään (jos en olisi nukkunut puoli yhteentoista = lomamoodi). Koristreenien jälkeen ei mene kokonaista päivää palautumiseen.
Ei pelkällä peruskunnolla vielä välttämättä lujempaa pääse, mutta palaudun paremmin kuin vuosiin.
Nautiskelin
Pitkät lenkit kauniissa maisemissa, polkujuoksut lähimetsissä, rääkkivedot milloin missäkin...
Lähipoluilla fiilis nousee
Treenaus oli suurimman osan ajan vuodesta hauskaa ja harjoituksen jälkeen pystyi naatiskelemaan endorfiineista. Vaikeinta oli kesähelteillä sekä silloin, kun vielä noudatin kovin yksitoikkoista treeniohjelmaa millilleen.
Monipuolisuus on ehdottoman tärkeää minulle. Viimeiset viisi treenikertaani:
- 8 x 4 minuutin "norjalainen" intervalli
- 17 kilometrin pitkä rauhallinen lenkki
- mäkivetoja 400 metrin nousussa
- 9 kilometrin peruslenkki
- 8 kilometrin maastojuoksu
Olisinpa tiennyt aiemmin, miten monipuolinen treenaus motivoi.
Mutta nyt niitä lupauksia...
Uudenvuoden lupaus nro 1: Ei uusia juoksukenkiä
Marraskuussa kävi niin hassusti, että satuin ajattelemaan tarvitsevani uudet juoksukengät peruslenkeille. Ihan vaan sillä ajatuksella, että syksyllä on alennusmyynnit ja sisäänajo on hyvä tehdä pikku hiljaa samalla, kun saattelen uskolliset Mizunot hautuumaata kohti.
Sain puoleen hintaan Saucony Ride 18:t, joilla olen kyhnyttänyt jo noin 100 kilometriä. Halusin matalamman dropin - koska mihin sitä korkeaa muka tarvitsisin - ja lisää vauhtia. Olen ostokseen vallan tyytyväinen. Kenties näillä maraton olisi mennyt heittämällä 3:45:00?
Valkoiset kengät Suomen marraskuussa
Tämähän tarkoittaa, että kenkiä on nyt melko monta paria.
Pyhä lupaus uudelle vuodelle siis on, että en osta enempää.
HUOM! Lupaus on voimassa elokuun loppuun ja pidätän oikeuden muuttaa mieltäni, jos urheilulliset, välineelliset tai kaupalliset olosuhteet muuttuvat merkityksellisesti.
Uudenvuoden lupaus nro 2: Juoksen puolimaratonilla ennätyksen
Olen vatuloinut ensi vuoden tavoitteiden kanssa. Maratonrevanssi kiinnostaa, mutta ehkä enemmän kiinnostaa vetää puolimaraton kovaa.
Ehkä teen molemmat ensi vuonna. Jos vaikka maraton keväällä "ilman treeniä ja aikatavoitetta" ja puolimaraton syksyllä.
Pyhä lupaus kuitenkin on, että puolikkaan ennätys pannaan uusiksi 2026.
Uuden vuoden lupaus nro 3: Ymmärrän rastaita
Rastaat käyvät hermoilleni. Aina kun lenkillä pusikossa rapsahtaa, odotan näkeväni mäyrän, kärpän, näädän tai villimarsun. Mitä näen? Hemmetin mustarastas tonkimassa kuivuneita lehtiä mato mielessä ja virne nokassa.
Laulurastas on asiallinen lurittelija, räkättirastas tavallaan punk ja muutkin rastaat varmaan ihan salonkikelpoista väkeä. Mutta mustarastas synnyttää pettymyksen toisensa perään kuin Suomen talouskasvu.
Olen jopa lauleskellut perheelleni omatekoista kappaletta "Kyllästynyt rastaisiin".
Uunna vuonna en enää heittaa mustarastasta. Ehkä ymmärrän sen väärin. Ehkä minun huohottava olemukseni herättää samanlaisia pettymyksiä ulkoilijoissa, jotka odottavat näkevänsä Alisa Vainion tai Topi Raitasen?
Olenko itsekin vain lehdistä matoja tonkiva linnunräähkä?
Uuden vuoden lupaus nro 4: Jatkan kirjoittamista
Blogin pitäminen tukee juoksua. Omaa harjoittelua tulee puitua ja pohdittua perusteellisemmin, ja ehkä tavoitteiden manifestointi on hyväksi.
Jatkan siis kirjoittamista. Koetan siinäkin pyrkiä monipuoliseen tekemiseen, jotta lukija voisi naatiskella yllätyksellisyydestä. Onneksi blogialusta ei mahdollista mitään tekstiä ja valokuvia (max 1 MB) ihmeellisempää.
Naatiskelun täyteistä vuotta 2026!