Kuumehorkassa avaan lokikirjan vapisevin käsin. Kylmä hikipisara valuu selkärankaani pitkin kuin piirtäen kehooni hieroglyfejä tulevasta ruumiinavauksestani: "Niin tohtori Vassili, näyttää siltä, että hän menehtyi miesflunssaan. Olkoon juoksemisen jumala Gebrselassie hänelle armollinen". Tärisevän oikean käteni nimetön kramppaa, kun yritän kurottaa kohti enteriä.
Onnistuin.
Taas.
No juu, ehkä minulla on kuitenkin nollaa suuremmat mahdollisuudet selvitä tästäkin nuhakuumeesta. Ainakin tauti tarjoaa hyvän mahdollisuuden rötköttää ja kirjoittaa muistiin alkuvuoden treenikokemuksia ja -mietteitä.
Pakkasherra vetää Vaporflyt jalkaan ja menee
Pakkanen on paukkunut - köpöinen Windows-läppärini näyttää parhaillaankin HALLAVAROITUS-merkkiä tehtäväpalkissa - mikä tekee juoksun treenaamisesta hitusen epämukavaa. Sää on pysynyt tiiviisti alle 10 pakkasasteessa jo useamman viikon eikä loppuvuoden shortsikeleistä ole ollut merkkiäkään.
Olen tietenkin liian pihi ostamaan erityisiä talvijuoksuvarusteita, joten olen ravannut tyyli-ikonina noin 20 vuotta sitten ostetussa Raiskin tuulitakissa. Se toimii itse asiassa erittäin hyvin pakkasella, mutta kokonsa puolesta siihen mahtuisi mieluummin 195-senttinen könsikäs eikä tällainen pygmi.
Lepatetaan sitten.
Tuulipuku sinänsä on vallan mainio pukukokonaisuus. Ihmettelen, miksi urheilukaupat kauppaavat nykyään lähinnä kaikenlaista trikoota. Eihän se pidä lämpinä.
Kävin myös hiihtämässä Raiski-lepatusasussa Suomen Mogadishussa
Pakkasella juoksu menettelee, mutta Tärkeitä Harjoituksia en mielellään tee ulkona. Niissä pitää nimittäin kiskoa jääkylmää ilmaa keuhkoihinsa tai juosta lujaa ties missä jääkentällä tai murra nilkkasi -koppura-alustalla. Tärkeinä harjoituksina pidän nopeushommia sekä pitkiä juoksuja. Ja jälkimmäisiä toki voisi juosta kylmällä säällä, mutta olen pelkuri ja pelkään jäätyväni väärällä puolen kaupunkia.
Akillessäikähdys
Kylmän kauden juoksuharjoittelua sekoittaa tuttuun tapaan koripallo, johon yritän ehtiä pari kertaa viikossa. Se on intensiivistä hommaa, josta tulisi palautua kunnolla.
...kirjoitan nyt, melkein telottuani itseni.
Kävi näin: pelasin voitokkaan korisottelun sunnuntaina, heitin muutaman korin, en ollut joukkueelle haitaksi -> suuri menestys.
Maanantaina - koska maanantaisin juostaan aina - ajattelin mennä vetämään trendikkään ja aika miehisen Norwegian Singlen, jossa tavoitteena oli 10 x 4 minuuttia zone 3 -juoksua. Sää oli vilakka, mutta siedettävä, varmaan noin 10 astetta miinuksen puolella.
Pro-tyyliin en ajatellut katsella tällä kertaa maisemia, vaan ravasin Viikin suoraa edestakaisin. Tuota pätkää ilmeisesti lämmitetään jotenkin, koska se on aina lumeton.
Maisemakuva Viikin suoralta, tosin eri lenkiltä. Maagista!
Jossain viidennen vedon kohdalla tunsin äkillistä kipua akillisjänteessä. Ei perhana. Leikkaus, muovinen saapas jalkaan ja 12 kuukautta korkeintaan sauvakävelyä vilisi silmissäni. Jänteeseen ei kuitenkaan sattunut, kun pysähdyin. Siitä päättelin, että tuskin se lepatti irtonaisena tuulessa kuin tuulitakkini selkämys.
Venyttelin hetken ja koetin jatkaa juoksua. Ei tullut mitään, kipu palasi. Olin kerrankin järkimies ja kävelin kotiin.
Konsultoin lääketieteen tohtori Laaja Kielimallia, joka suositteli varovaisuuteen ja harjoittamaan akillesjännettä pikkuhiljaa.
Luonnollisesti ajelin seuraavana päivänä kuntopyörällä ja sitä seuraavana kokeilin jo juosta matolla punttisalilla. Toki tein pohjejumppaa ja kevyttä venyttelyä.
Ilmeisesti en rikkonut itseäni pysyvästi, koska jänne on kestänyt sittemmin rasitusta ihan mukavasti kuten esimerkiksi ratajuoksua. Jonkinlainen krampin ja nyrjähdyksen välimuoto kenties.
Hetkinen. Ratajuoksua?
Kyllä vain. Olen vetänyt muutamia kovempia juoksutreenejä Myllypuron Liikuntamyllyssä, kun moinen laadukas yleisurheiluhalli on tässä lähellä muutamalla eurolla käytettävissä.
Hallin varauskalenteria kyttäämällä radalle pääsee juoksentelemaan yleisövuoroilla, kun huippu-urheilijat, juniorit tai pyöräilijät (oikeasti: tyypit polkee 200 metrin rataa ympäri tunnin...) eivät treenaa.
Tein radalla muun muassa 15 x 200 m -vetotreenin (johon meinasin kuolla), 8 x 4 minuutin norjalaisen tempotreenin (johon en meinannut kuolla) ja pidemmän pk-juoksun (meinasin kuolla tylsyyteen).
200 metrin rata kaartuu kurveissa, mikä tuntuu perin oudolta näillä vauhdeilla. Kaarteessa keskipakoisvoiman johdosta stratosfääriin sinkoutuminen ei ole ihan hilkulla.
Silti sisätilat ovat olleet luojan lykky kylmyyden ja pienen jännekipuilun takia. Olen saanut tehtyä muutaman hyvän juoksuharjoitteen, ja siihen päälle kuntopyöräilyä sekä voimatreeniä.
Annoin Garminille pikkusormen
Juoksutoverini Raivo kysyi hiljattain, haluaisinko uuden juoksukellon pikkurahalla, kun hänen isältään liikenisi. Kello olisi Garmin. Koska olen kiukutellut Polar-ympäristön ihmeitä monessa kirjoituksessa, kiitotie Garmin-maailmaan kiinnosti.
Niinpä annoin pirulle pikkusormen ja olen nyt nyt harjoitellut pari viikkoa Garmin Forerunner 245 -kellon avustuksella. Kellohan on julkaistu jo vuonna 2019, joten kovin uutta teknologiaa en harppaa käyttämään, mutta ensivaikutelmat ovat hyviä.
Fyysiset painikkeet parantavat elämää, kun vertailukohta on lifestyle-kelloksi tarkoitettu Polar Ignite 2, jonka kosketusnäytön hippastelu märällä juoksulenkillä on... kokemus sekin.
Vasemmalla Polar Ignite 2, oikealla Garmin Forerunner 245
Toki käyttöliittymässä on totuttelemista, kun näkymiä ja namiskuukkeleita on miljardi. Mutta eiköhän niihin totu.
Erityisesti minua kiinnostaa Garminin ilmainen coach-palvelu, joka voisi suunnitella kesän pääkisani harjoitusohjelman. Ja sekin kiinnostaa, että halutessani Garminiin voi tuoda harjoituksia myös muista palveluista.
Jos akku osoittautuu kestäväksi, ehkä Forerunner 245 juoksee kanssani koko kesän.
Päivän lenkki: Pakkasta päähän
Meinasin jättää formaatin mukaisen lenkin pois, koska kipeänä en tietenkään juokse. Tämän lenkin juoksin kuitenkin samana iltana kun aloin tuntea itseni kipeäksi, joten menköön.
Kyseessä oli täysin peruslenkki eli 7,5 kilometriä hölkkävauhtia 6:00/km.
Kylmä tosin oli, mutta eipä se tässä suorituksessa ja hölkkävauhdeilla haitannut. Unohdin jopa pukea urheilukalsarit ja juoksin rikkinäisillä puuvillakalsongeilla - ei hiertänyt!
Juoksusuoritus oli sinänsä kovin kuvaava tälle ajanjaksolle, koska lentelen ilman tavoitetta tai ohjelmaa kuin vappupallo. Juostaan kun ehditään ja kuten tekee mieli.
Kauden viimeinen korismatsi näyttäisi olevan huhtikuun puolivälissä, joten siitä lähtien voisin alkaa katsoa ensimmäisiä juoksukisoja. Niiden valikointi tuntuu vain olevan hirveän vatuloinnin takana ja hintaportaat kohoavat edessäni yhä vain korkeampina. Päätösten aika lähestyy!
Mun edellinen juoksukello oli Forerunner 245 (Music)! Vaihdoin siitä uudempaan malliin vain siksi, että siitä kosahti se rannekkeen kiinnityskohta lopulta. En myöskään voi sietää kosketusnäyttöä urheilukellossa, nappulat olla pitää.
No juu, en tiedä miksi ostin mielenhäiriössä aikanaan Polar Igniten, kun alla oli kokemus Polar M430:stä. Se oli nimenomaan nappulakello ja ihan kelvollinen sellainen, itse asiassa parempi juuri juoksuun kuin Ignite.