Blogin toimitukseen ropisee tasaisesti kysymyksiä juoksuun ja minuun liittyen. Juoksukenkäarvioiden lukeminen vie valtaosan työ- ja vapaa-ajastani, joten moni on jäänyt vaille vastausta.
Nyt kuitenkin avaudun kuin työntekijä pikkujouluissa ja kaikki lukijat saavat vastauksia niihin valvottaviin asioihin.
Kysymys: Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua?
Kati Laaksonen, toimitusjohtaja, Mustion linna
Kiitos kysymyksestä Kati. The Big One rapsahti pöytään ensimmäisenä, joten pelataan nyt avoimin kortein.
Olen viiden vuoden päästä 48-vuotias. Jos ajatellaan juoksua, voinen poimia aloittelijan kehitysaskeleita vielä useamman vuoden. Jos vain innostus pysyy yllä, pystyn juoksemaan viiden vuoden päästä lujempaa ja pidemmälle.
Missä vaiheessa ikä ja hapertuva kroppa alkavat rajoittaa esimerkiksi viitosen kehitysmahdollisuuksia? En osaa tarkalleen sanoa, mutta tuskin vielä alle viisikymppisenä. Totta kai pysyäkseen paikalla pitää treenata entistä enemmän, mutta hulluus tuskin vähenee vanhetessa.
Juoksijana olen viiden vuoden päästä selvästi nykyistä parempi.
Jos Kati ajattelit minusta uutta johtajaa yritykseesi, pistä lisätietoja tulemaan. Minulla on korkeat eettiset standardit, mutta olen hyvin joustava, kunhan palkitseminen on kohdallaan.
Milloin sinut nähdään ultrapolkujuoksulla satasen lippis päässä ja viikset törröllä?
Anselmi, poliittinen avustaja, Westend
Polkujuoksu kyllä kiinnostaa Anselmi. Mielellään kiskoisin tänä vuonna jonkun pk-seudun polkukisan, jos kalenteriin mahtuu. Sen sijaan tunturissa tuntikausia kihnuttaminen ei ole erityisemmin houkutellut, vaikka kyseiset tapahtumat vahvasti tapetilleni läjähtelevät.
Puhdas matkakestävyys ja pk-kihnuttaminen eivät kutittele jotain osaa aivoistani. Haluan juosta ja painaa sykkeet kaakkoon, en vaellella ja käppäillä. Lisäksi vaellussauvat näyttävät tyhmältä.
Jos olisit puu, mikä puu olisit?
Birgit, vakuutustarkastaja, Rovaniemi
Erinomaisen raikas ote itsetutkiskeluun, Birgit! Puut sopivat hyvin myös tähän syväluotaukseen, koska olen tällainen jäykkä jöpöttäjä-pönöttäjä.
Ajattelin ensin katajaa, joka on tunnettu sitkeydestään, mutta en ihan pensas-juures-linjalle halua itseäni juoksuhaudoittaa. Myös pihlaja kelpaisi vaatimattomuudessaan ja hapannaamaisuudessaan, mutten ole kovin marjainen. Lisäksi pihlajaa pidetään suomalais-ugrilaisessa perinteessä (ja muuallakin) pyhänä puuna. Vaikka olenkin eräänlainen suojelupyhimys, jalat on hyvää pitää maassa (tai stack heightin korkeudella maasta).
Valinta olkoon siis tervaleppä. Se ei erotu joukosta muiden tunnetuimpien puiden joukossa ja kasvaa monenlaisessa ympäristössä. Sitkeä sissi, kestää pienen tulvankin. Ja jos puu kaadetaan, kanto alkaa pian versoa uudelleen. Pioneerilajiksikin kutsuvat, mutta se menee ehkä hieman lepikkoon omalta kohdaltani. Pikemminkin tulen paikalle, kun trendi on jo ohi.
Pystyn kuitenkin savustamaan itseni kisasta pihalle kuten leppä leikkeleen.
Ketkä ovat esikuviasi juoksu-urheilussa?
Felix, lääkkeiden turvallisuustutkimusten veteraani, Klaukkala
Tämä onkin helppo. Koska en ole koskaan treenannut mitään lajia tosissaan tai pyrkinyt huipulle, minulla ei ole nuoruuden sankareita tai esikuvia. Lapsuuden tv-lähetyksistä on jäänyt toki mieleen vaikkapa Haile Gebrselassie, joka pisti kisakumppaneita nippuun 90-luvulla. Ja mäkihyppääjä Jens Weissflog.
Tässä kuitenkin kolme juoksuesikuvaa:
- Juoksutoveri Raivo
Minua muutaman vuoden vanhemmalta kurssikaverilta olen ottanut paljon mallia ja inspiraatiota treenaukseen. Yhteiset juoksukisat ja -lenkit kannustavat treenaamaan. Raivo pesee minut 100-0 juoksutekniikassa.
- Vaimoni Helin
Jos minä olisin juossut maapallon ympäri, hän on painellut jo puolimatkan aurinkoon. Helin on juossut säännöllisesti jo 20 vuotta. Ihailen hänen sitkeyttään, kepeää juoksutyyliään ja trendeistä piittaamatonta lähestymistapaansa.
- Isäni
Kuten jo jossain aiemmin muistelin, isäni on painellut muutaman maratonin 90-luvulla ja juoksee yhä, vaikka ikää on lähes 80 vuotta. Lapsena nämä juoksulenkit eivät minua paljon kiinnostaneet, mutta nyt olen alkanut tajuta, miten hirmuisen määrän kilometrejä hän on kerännyt. Maratonsaavutuksetkin asettuvat erilaiseen valoon, kun ottaa huomioon, ettei hän todellakaan käyttänyt energiageelejä, suolatabletteja tai superkenkiä. Ja tietenkin nyt alan ymmärtää, miten tärkeää juoksu on hänelle ollut henkisesti ja fyysisestikin raskaan työn ohessa.
Pystyykö Detroit Pistons voittamaan NBA-mestaruuden nykyrungolla?
Jussi, kustannustoimittaja, Punavuori
Detroit on kinkkisessä tilanteessa. Runkosarjan voittajan luulisi lähtevän ensi kauteen riemutunnelmissa, mutta pudotuspelit jättivät aika happaman maun suuhun.
Nykyrungolla ei voiteta mitään, koska hyökkäyspään taitoa on kerta kaikkiaan liian vähän. Nykyrungosta voi kuitenkin muutamalla hyvällä kaupalla jalostaa erittäinkin kilpailukykyisen. Se vaatii kuitenkin kipeän rahareiän lyömistä kassaholvin kylkeen: pudotuspeleissä flopanneelle Jalen Durenille pitää maksaa iso taala. Ilmaiseksi häntä ei voi päästää lähtemään.
Palaatko vielä maratonjuoksuun?
Timo-Antero, Senior Prompt Engineer, Savonlinna
Melko varmasti palaan. Se on kuitenkin kuningasmatka, ja yhteen vetoon jääminen kaivelisi.
Ulkopuolista syötettä maratonaiheista tulee niin jatkuvana virtana, että vaikea aihetta on vältellä. Katselin Youtubesta, miten Tikkasen Janne kärvisteli Oulussa. Ikävät muistot omasta köpöttelystäni tulvivat mieleen, mutta samalla haaste kutkuttelee.
Sukulointikeikalla Pihtiputaalla kävi myös melko inspiroiva yhteensattuma. Olimme puolison kanssa aamulenkillä (näiden sukujuhlien jälkeen ei ole darraa kellään), kun vastaan hölkkäsi muutaman ihmisen ryhmä. Perässä pyöräili pari ihmistä ja yksi pakukin ajeli. Morjesteltiin.
Pakun ikkunasta huudeltiin, että "tulkaa mukaan lenkille!" Kävi ilmi, että vastaan oli juossut Sukevan Sulttaani Mika Hujanen, jolla on meneillään 30 maratonia 30 päivässä -haaste. No mehän löimme peesiin!
Hujanen kertoi juoksevansa 6:00 min/km -tahtia ja tsemppaavansa eri paikkakunnilla ihmisiä juoksemaan. Pihtiputaalla ainakin yksi nuori nainen oli juoksemassa elämänsä ensimmäistä maratonia. Niin tosiaan: 30 maratonia 30 päivässä ei sulttaanille riitä, vaan jokainen juostaan eri paikkakunnalla Kemijärveltä Porin kautta Helsinkiin. Kiva palautua autossa.
Jutustelimme muutaman kilometrin niitä & näitä, kun lenkki suuntautui kohti Pihtiputaan Jorma Kinnusen urheilukenttää. Keihäskarnevaalit kuuluvat muuten vahvasti ämpärilistalle! Hujanen on kaikin puolin hullu mies. Miltä kuulostaisi esimerkiksi 400 litraa puolukkaa päivässä?
Meidän taipaleemme Mikan kanssa kesti ehkä viisi kilometriä, mutta saimme palkkioksi hyvän mielen, peräti kaksi mitalia ja yhteiskuvan.
Huomaa myös uusi juoksulippikseni!
Ajatus leppoisaa 6:00-tahtia juostusta maratonista, miksei vaikka mukavia puhellen, tuntui tuon kokemuksen jälkeen aika kivalta.
Mitä mieltä sijamuodoista?
Anneli, luomuviljelijä, Pertunmaa
Tämä onkin ollut mielen päällä usealla juoksulenkillä. Miksi ihmeessä sijamuotoja ei voisi nimetä sillä tavalla, että nimi viittaisi jotenkin siihen, miten sitä hiton sijamuotoa pitäisi käyttää?
Nominatiivi, partitiivi ja genetatiivi vielä menevät, kun niitä on pitänyt tahkota muissakin kielissä, mutta entäs ne kaikki muut.
Kuka muistaa ulkoa elatiivin ja abessiivin? Niinpä.
Näihin on ehdotettu muunlaisiakin nimityksiä aikoina, jolloin opettajat vielä käyttivät tummaa pukua ja ylioppilaslakki oli jokapäiväinen asuste. Esimerkiksi elatiivi on toiselta nimetykseltään sisäeronto, josta pienellä filosofialla pystyy jo päättelemään, että paikasta on kyse ja sieltä ollaan kenties johonkin menossa eli eroamassa. Elatiivi/sisäeronto vastaa siis kysymykseen "mistä".
Abessiivi suomalaisemmalla nimellään on puolestaan vajanto, joka kuulostaa meikäläisen olotilalta maanantaiaamuna. Se vastaa kysymykseen "mitä ilman" eli esimerkiksi hiilikuitulevyttä ovat mizunoni.
Vajannot ja kumppanit ovat siis latinahorinoita hitusen parempia, mutta kehitettävää olisi yhä. Miten olisi elatiivin ja sisäeronnon sijaan vaikka virosta inspiroitunut mistäsanova. Abessiivi olisi sitten millettäsanova.
Ymmärrettävää ja yksinkertaista. Saa käyttää!
Miten päivän lenkkisi sujui?
Sirpa, ortodoksisen kirkon ekumeniatyön johtaja, Heinävesi/Ivangorod
Kas tämäpä tuli sopivasti tämä kysymys! Juoksu ei ollut erityisen helppoa, mutta hölkkäilin kympin ja nautiskelin alkukesän luonnosta. Otin jopa pari luontokuvaa, johon ryppyotsaisuuttani en usein ryhdy kesken tärkeän harjoituksen.
Muutaman kerran kirosin, miksi juoksu ei kulje, mutta eihän se aina. Aikainen herätys ja niin edespäin.
Sopiiko sinulle, kuvitteellinen Sirpa, että pannaan tähän nyt myös formaatin mukaiset päätössanat?
Kiva!
Sää: Silkkaa auringonpaistetta, reilut parikymmentä. Nyt alkaa varjoissa vaeltaminen ja kuumuuden välttely.
Korvissa: Rastaiden laulu & sirkkojen siritys
Lähetä oma kysymyksesi osoitteeseen miksijuoksen@tutamail.com tai kommenttikenttään. Olisi kiinnostavaa vastata ei-kuvitteellisten ihmisten kysymyksiin!