Mennäkö lenkille, vaikka tietää ettei kulje? - 8,87 km

Usein tiedän etukäteen, että juoksulenkistä tulee vaikea, inhottava tai performanssimielessä huono. Onko silloin parempi lykätä juoksua seuraavaan päivään vai lähteä kaikesta huolimatta?

Tässä pallotellaan myös isoa kysymystä, jota moni kuntojuoksija, aloitteleva juoksija ja juoksija pohtii usein: jaksanko nousta sohvalta vai käytänkö huonoa fiilistä syynä olla juoksematta?

Numeroniilot kuten vaikka Juoksija-lehden kaverit varmasti kauhistelisivat sitä, jos treenin tavoite ei täyty. Ja luonnollisesti VO2max- ja maitohappohorinoissa on vissi perä, jos asettaa tavoitteita ja haluaa ne saavuttaa.

Ja tavoitteiden saavuttaminen tuskin onnistuu, jos treeneissä ei pääse edes lähelle niitä numeraalisia lukuja joita tavoittelee. Eli jos sykkeet ovat pielessä, kilometrimäärät laahaavat, vauhti ei kanna ja niin edelleen.

Tältä osin uskoisin, että asiantuntijat suosittelisivat juosta pääosin "hyviä" juoksuja.

Suoraan päiväunilta lenkille

Milloin sitten tiedän, että lenkistä tulee huono? Helppo syy on, että takana on jonkinlainen rankempi treeni. Esimerkiksi kovan jalkatreenin jälkeen jumisilla kintuilla juoksu on aina tuskaa. Myös runsaampien treenikilometrien tai -tuntien jälkeen irtonaista juoksua on vaikea saada aikaan. Ainakin minulla.

Huono henkinen ja ravitsemuksellinen valmistautuminen tietää vaikeuksia. Jos ruuhkavuosien keskeltä aukeaa yllättävä aikaikkuna juoksulle, toisinaan pitää vain lähteä äkkiä juoksemaan, oli masussa sitten millainen rahkapulla tai makaronilaatikko tahansa. Tai vaikka olisi juuri vajoamassa päiväunille.

Ehkä seuraavana päivänä ei ehdikään. Tai sitten huominen lenkki tarkoittaisi varhaista aamuherätystä tai illankähmässä juoksua.

Väitän: Aina kannattaa lähteä

En ole numeroniilo, eikä harjoitteluni ole kovin tavoitteellista (vielä). Siksi itse ajattelen, että yleensä kannattaa lähteä, vaikka tietäisi, että vaikeaa tästä tulee.

Laiskuus on kiperä ja ovela vastustaja. Jos sisäinen laiskamato ei pidä säätä täysin mahdottomana juoksuun, se löytää ongelmia vatsan kanssa tai arkuutta takareidestä. Monesti fiilisasioissa on totuutta mukana, mutta yhtä usein ei.

Eli jos huonon fiiliksen takia jättää juoksun huomiselle, kerää itselleen treenivelkaa ja altistaa itsensä sille, että tekosyyt kelpaavat. Tästä sisäinen laiskamato pitää.

Väitän, että parempi viidesosa juoksuista huonolaatuisia kuin että viidesosa jäisi kokonaan juoksematta.

Juoksen siis siitä huolimatta, että tiedän, että p*skaa on tulossa. Mistä päästäänkin kirjoituksen inspiraatioon.

Päivän lenkki: Jäätelö masussa päiväunilta lenkille

Lähtökohdat: vatsa täynnä mansikkajäätelöä ja tuulihattuja, väsytti niin, että nukuin päiväunet 10 minuuttia ennen lähtöä ja olipa tullut menneellä viikolla myös treenattua. Viikko sitten sunnuntaina 18 kilometrin lenkki, maanantaina polkujuoksua ja sitten tiistaina ja torstaina yhteensä 3,5 tuntia korista.

Eli otsikon mukaisesti: huonoa lenkkiä odotin ja sellaisen todella sain. Tarkoitus oli juosta noin tunti matalilla sykkeillä.

Sykkeet olivat alkuun tuttuun tapaan korkealla (kuten olen täällä manaillut) melkein 3 kilometriä ja hidastelin monta kertaa, että ne tasaantuivat. Kun lopulta pääsin halutulle sykealueelle, juoksukin mateli normaalia paljon hitaammin (6:20-6:30). Olo oli kankea, tunnelma synkkä.

Hyvää oli se, että sain kellotettu vajaat 40 minuuttia maagista zone 2 -harjoittelua, uudet Mizunot tuntuivat paremmilta kuin viimeksi ja että ylipäätään lähdin. Ensi viikolla pitää kyllä saada joku onnistunutkin lenkki kasaan.

Sää: Ei mitään muistikuvaa. Melko lämmintä ja poutaista.

Korvissa: Äänikirja, jossa ilmeisesti alkaa lopulta tapahtua jotain.