Aloitus - 8,87 kilometriä

Kolmas sykealue lähestyi uhkaavasti, kun sain ajatuksen. Ensimmäinen kauhunsekainen ajatus oli, että tämän oli tarkoitus olla vasta alkuverryttely.

Seuraava ajatus: Maailmassa on liian vähän keski-ikäisiä, keskiluokkaisia, valkoihoisia miehiä, jotka kertovat urheiluharrastuksestaan hieman liian totiseen sävyyn. Minun on syytä korjata tuo puute.

Sitä paitsi ihmisten kiinnostus kuulla minun juoksuharrastuksestani lienee pian huipussaan, koska aion juosta syksyllä ensimmäisen täysmaratonini. Ryhdyn siis tubettajaksi!

Sykealueesta toiseen ajatus pysyi matkassani eikä poistunut sieltä useaan päivään. Luin jopa yhden affiliate-markkinointiartikkelin näppärimmistä GoPro-lisäosista, jolla saisin jokaisen askeleen ja ähinän talteen. Vyökiinnitys? Otsakiinnitys? Halpis-miniselfiekeppi!

Olen kuitenkin sen verran tosikko, että ajatus juoksentelusta kameralla hymyillen ja pehmoisia puhellen tuntui vieraalta. Juoksulenkkien kesto olisi venynyt ja naapuritkin olisivat katsoneet ihmeissään. Ja missä sitä selfiekeppiä olisi pitänyt kantaa? Olisinko pystynyt ja halunnut tallentaa kyynelehtivän maaliintulon ensimmäisellä maratonillani kuten oikein mukavalla Running Channel -kanavalla on tapana tehdä?

Ei kuulostanut oikein sopivalta minulle. Ihmiset käyttävät muutenkin liikaa aikaa itsensä ja ympäristönsä tallentamiseen digitaalisiin laitteisiin.

Silti tuntui siltä, että halusin dokumentoida jotenkin juoksulenkkejä, niillä heränneitä ajatuksia ja kaikkea tämän minulle melko uuden harrastuksen ympärillä.

Päädyin sitten aloittamaan blogin ja tässä se on.

Alustaksi valikoitui nörttisyistä Mataroa, koska kirjoitelmieni on tarkoitus olla paitsi unettavia myös epäkaupallisia ja siihen tämä alusta vaikuttaa hyvältä.

(Olen toki avoin kaupalliselle yhteistyölle - kuuleeko Lidlin Crivit-porukka?)

Kirjoitan siis omaksi ilokseni. Ja samalla opin markdownia!

Mistä tässä blogissa kerrotaan?

Aika on ajanut kyynisyyden ohi, ainakin omalta osaltani, vaikka tämä kirjoitus saattaa jättää päinvastaisen tunnelman. Petraan tästä. Koetan siis kirjoittaa mahdollisimman avoimesti erilaisista juoksemisen herättämistä tunteista ja ajatuksista. Mitä ne milloinkin ovat minun kohdallani: pettymystä, onnistumisen iloa, tylsistymistä ja innostusta.

Kirjoitan myös kengistäni, kalsareistani, paidoistani, juoksureiteistäni, kisoistani, urheiluhistoriastani, vammoistani, krampeistani, nyrjähdyksistäni, sykkeistäni; kilometreistä, tunneista, minuuteista ja sekunneista. Mistä milloinkin.

En ole erityisen hyvä juoksija, välineurheilija tai treenioptimoija, joten jos kaipaat täältä vinkkejä johonkin, olet väärässä paikassa. Jos et jaksa lukea tarinoita mieheltä, joka täysillä juosten ei pääse viittä kilometriä alle 20 minuutissa, niin ei muuta kuin heippa.

Yritän kirjoittaa blogiin jotain jokaisen juoksulenkin jälkeen. Niitä kertyy koripallokauden aikana 1-2 viikossa, kevään mittaan pitäisi juosta noin kolmesti viikossa.

Päivän lenkki: Parikytä minuuttia kovaa

Kokeilen erilaisia formaatteja jakaa tätä mielettömän kiinnostavaa statistiikkaa. Tämä on Polarin mobiilisovelluksesta.

Oikeastaan lenkkiä ei juostu tänään, vaan lauantaina. Tarkoitus oli ravata 20 minuuttia nopeusalueella 4, joka on minulla 4:46-4:15. Polarin yksi heikkouksista on muuten se, että threshold-harjoittelu on kömpelöä. Voi johtua mallista - siitä lisää myöhemmin.

Joka tapauksessa treeni meni mielestäni hyvin. Pysyin nopeusalueella ja tulin samalla juosseeksi ainakin Strava-historiani toiseksi nopeimman 5 kilometrin pätkän 23:14.

Minulla ei ole monia treeniperiaatteeita, ja tämäkin viisaus on noin pari viikkoa vanha: keep your easy runs easy and your hard runs hard. Sekin toteutui tässä. Ei ollut helppoa ja punaisellakin käytiin.

Blogin aloitus sen sijaan oli helppoa. Katsotaan miten seuraava lenkki ja kirjoitus irtoavat.