Olen pohdiskellut aiemmassa kirjoituksessa tärkeimpiä syitä, miksi pidän juoksemisesta. Itsensä haastaminen, rajojen etsiminen, kehittyminen, kunnon ylläpito...
Blaa blaa blaa.
Tässä muutamia kunnollisia syitä siihen, miksi pidän juoksuharrastuksesta. Olen luokitellut ne kehonosien mukaan, koska miksipäs ei.
Syy yksi: Aivot
Miten juoksu tänään voi tuntua kuin satavuotiaan matkalta vesisateessa Siwaan ostamaan rinkeleitä, kun toissapäivänä juoksin kuin gebreselassie tasaisilla sykkeillä hirmuvauhtia?
Tulisiko tänään juosta fartlekkiä, intervallia, thresholdia, tempoa, zone 2:ta vai faze hoppia? Viimeinen oli keksitty, mutta mahdollisesti ihan olemassaoleva harjoitustyyppi.
Ja tietenkin älykellon, Stravan, Runnan ja ties minkä Google Fitin toimittamien numeroiden kanssa voi vatuloida niin paljon kuin haluaa.
Periaatteessa simppelistä hommasta (kaadu eteenpäin ja ponnista uudelleen ennen vatsalleen tömähtämistä, toista) saa aikaan aivojumpan - jos niin haluaa. Minä tykkään tästä vatvomisesta.
Syy kaksi: Korvat
Juoksu tarjoaa mahdollisuuden tuulettaa päätään ja kuunnella omia ajatuksiaan. Jos aivoista vastaan tuijottaa syvä kuilu tai peltirumpua paukuttava apina, juostessa voi kuunnella äänikirjoja, podcasteja tai musiikkia.
Tarkistin ja olen tilannut ensimmäisen äänikirjapalvelun samoihin aikoihin kuin juoksuharrastuksen (kaikki ilmaiset kokeilujaksot on käytetty). Podcast-puolella käytän Spotifyta, mutta en osaa lainkaan arvioida, milloin olisin ensimmäiset podcastit kuunnellut.
Parhaimmillaan hyvä kirja tai kiinnostaa podcast-jakso auttaa ylös sohvalta, ja motivoi lähtemään lenkille.
Joskus hölinä korvissa alkaa käydä hermoille, jolloin musa tai hiljaisuus toimii parhaiten. Kirjoittelen myöhemmin lisää äänisisällöistä ja korvista.
Syy kolme: Silmät
Juostessa näkee kivoja maisemia silmillä. Vaeltaessa, pyöräillessä tai kanoottimatkalla näkee toki kivempiä ja enemmän, mutta silti.
Vielä kun malttaisi kesken lenkin pysähtyä katselemaan maisemia...
Maisema, vissiin
Syy neljä: Munaskut
No niin, taas on Ollilla biologian oppikirja hukassa ja vitsit navan alapuolella.
Oottakee oottakee!
Munasku (mon. munaskut) viittaa tässä epämääräiseen kehonosaan, joka sijaitsee alavatsan ja yläreiden välisellä ajalla.
Sijoitan sinne tunteen, joka syntyy, kun saa lesoilla ja humblebraggailla juoksusuorituksillaan muille. Äärettömän tärkeää etenkin keski-ikäisille epävarmoille miehille.
Yhtä lailla munaskut pitävät siitä, kun juoksutapahtumassa ohittaa jonkun. Testosteroni synnyttää kilpailuvietin, kilpailuvietti vie tyhmänrohkeuteen, tyhmänrohkeus sippaamiseen ja loukkaantumisiin...
Yoda, sänkyyn nyt siitä!
Syy viisi: Varpaat
Varpaiden näkökulmasta ei ole mitään syytä juosta. Hikeä, hiertymiä ja kipeitä kolahduksia.
Eli lukija, sinua on huijattu. Lisäsin varpaat vain, ettei tarvitsisi muuttaa enää otsikkoa.
Päivän lenkki: Synteesi viikon juoksuista, 13,74 km
Olen pettänyt itseni ja lukijani!
Lupailin kirjoittaa jotain jokaisen lenkin jälkeen, mutta se lupaushan kesti muutaman viikon. Päivän lenkki oli itse asiassa viikon kolmas, joten pari kirjoitusta jäi rästiin. Eikä niitä ole koskaan tulossa.
Vaikka minulla on paljon ideoita mistä kirjoittaa, kolme postausta viikossa tyhjentäisi ideapankkini melko nopeasti. Eli: vastedes kirjoitan kun siltä tuntuu, ja ainakin toistaiseksi into kirjoittaa vaikuttaa kestävän.
Ja: jätän blogiotsikoista kilometrit pois, koska siltä tuntuu.
Sitten siihen lenkkiin. Tarkoitus oli juosta viikon "pitkis", mutta aikataulusyistä se typistyi noin 80 minuutin juoksuun.
Sunnuntain veto oli tavallaan yhdistelmä maanantain ja perjantain juoksuista. Maanantaina juoksin kuin nuori jumala 45 minuutin tempo-vedon, jolloin tuntui, että voisin mennä vielä tuplat nopeammin eikä syke olisi vielä edes oranssilla.
Perjantaina olin kuin märkä rätti, joka pyörii kehä ykkösellä liikenteen jaloissa. Syke huiteli taivaissa ja joka paikkaan sattui.
Tänään alku oli aivan yhtä tuskainen kuin koko perjantain juoksu, mutta kolmen kilometrin korkeasykkeisen hinkuttamisen jälkeen oikeat raiteet löytyivät. Seuraavat kymmenen kilometriä kulkivat kuten pitikin kakkossykealueella (tai vähän yli). Vauhtiin en kiinnittänyt juuri huomiota, mutta keskiarvo oli vähän alle 6:00/km.
Perjantain juoksua tämä muistutti myös siksi, että joka paikkaan sattui. 13,74 kilometrin juoksun jälkeen ajatus 42,2 kilometristä kauhistutti.
Mutta onhan tähän viikkoon mahtunut kolmen juoksun lisäksi myös yksi koristreeni, yksi reipas punttitreeni ja sunnuntaina myös boulderointia.
Kärsivällisyyttä.
Korvissa: Äänikirja
Sää: Aurinkoinen takatalvisää, johon pukeuduin liian lämpimästi.